Onkin ehtinyt kulua hetki siitä, kun viimeksi kirjoitin.. Hups. Tässä välissä on tapahtunu vaikka mitä joten raportoitavaa olis vaikka millä mitalla, mutta taidan kuitenkin tällä kertaa keskittyä selostamaan viime viikon Puntalarockista.

Pitänee alottaa sillä, että Puntala on mun ehdoton lempifestari. Syynä lienee se, että siellä soitetaan punkkia laidasta laitaan (ja laitojen ulkopuoleltakin). Lisäksi meininki on mukavan intiimi, festarivieraita on päivittäin alle 2000 ja festarialue ja leiriintymisalue ovat samojen aitojen sisällä. Festareilla on kaksi lavaa, joissa soittaa bändejä vuorotellen (eli keneltäkään ei mene ainakaan teoriassa yksikään esiintyjä ohi, etenkin kun kahdella esiintymislavalla on välimatkaa toisistaan ehkä muutamia satoja metrejä). Ihkaensimmäisessä Puntalassani meinasin kiljua onnesta ja riemusta, sillä kaikkien niittirotsien, irokeesien ja maihareiden keskellä tuntui siltä kuin olisin tullut kotiin, "omieni luokse". Nykyään Puntala on mahtava kokoontumispaikka, tulee hengattua ja nähtyä jengiä, jonka kanssa harvemmin tulee syystä tai toisesta oleskeltua ja hengailu on tietty intensiivisempää kun kenekään ei - lähes poikkeuksetta - tarvitse lähteä etsimään illalla bussia joka veisi kotiin.

Alue leirinnän lähes perimmästä nurkasta nähtynäWP_20140725_014-normal.jpg

Mulla kävi sen verran hyvä tuuri, että onnistuin saamaan vitosella bussilipun Turusta Lempäälän keskustaan. Samassa kyydissä tuli vielä toinenkin Puntalaan pyrkivä, jonka kanssa tuli tutustuttua Puntala-bussia odotellessa. Ehittiinkin aika paljon jutella, kun syystä tai toisesta Puntalan nettisivuilla karttaan merkitty toinen pysäkki jäi dösältä välistä........ Mulla ei alunperin ollut kyytiä sunnuntaille, tarkoituksena oli aamulla mennä kiertämään aluetta pahvipala kädessä tai liftata matka pienissä erissä. Mut hyvä tuuri jatku ja odotteluseura hankki mulle kyydin takaisin Turkuun! En edes joutunut maksamaan mitään! Jeeeeee.

Alueelle ei saa tuoda lasipulloja ja porteilla tarjotaan suuria muovipullojaWP_20140725_009-normal.jpg

Tämän vuoden Puntala oli yhtä mahtava kuin menneidenkin vuosien pippalot. Jostain syystä levyjä ei tullut ostettua tällä kertaa - vaikka muutaman bändin levyn olisinkin halunnut hankkia - sen sijaan kangasmerkkejä tuli kerättyä pieni pinkka. Ja tietty ostettua Puntalarock-paita ja siinä samalla vielä kekkereiden oma kangaskassikin. Valitettavasti ostoksista ei löydy kuvia. Harmittamaan jäi se, etten ostanut äärimmäisen päheitä bändipikkareita, joita oli myyntiteltassa tarjolla - uskottelin itselleni, että onnistuisin löytämään vastaavia netistä (ja halvemmalla), mutta toisin kävi, yhyy.

                 Ohessa telttataidetta, olkaa hyvä             WP_20140725_015-normal.jpg

WP_20140725_016-normal.jpg

Lemppariesiintyjiä olivat 1981, Accidente, Shitter Limited ja The Heartburns. myös Turun Tauti, Vaavi ja Katujen Äänet oli hyviä. Äärimmäisen vittumaisesti onnistuin missaamaan Abnormin, Kivesveto Go Gon, Anti Climaxin ja Death Toll 80K:n. Chaos UK ja Rotten Sound tuli tsiigattua ihan vaan koska kumpikin on legenda, mutta ei oikeen iskeny.

WP_20140725_004-normal.jpg

Lempijuttuja: vitun hyvä ruoka, mahtavat ihmiset, ei tullu kylmä, en palanut, disko, aamuun asti valvominen, sunnuntaina aluetta ympäriinsä kuljeskellut pariskunta, joista toisella oli stringit ja vyölaukku, toisella pelkät bokserit (olivat niin vitun söpöjä kun olin lähdössä pois: makoilivat selällään nurtsilla ja kikattelivat), kaverin meikinpoistopyyhkeet, oman telttapaikan varjoisuus.

Miinuksia: paahtava kuumus, liian pitkät jonot uimaan ja vesipisteillä, en saanut hankittua Accidenten levyä, vaihtoehtorannan blokkaus mellakka-aidoilla.

Disko oli mahtava ja pöydillä tanssiminen niin riehakasta että pöytiä jopa hajosiWP_20140726_001-normal.jpg

Välillä pitää vähän tutia jotta jaksaa varmasti bilettää koko yönWP_20140726_013-normal.jpg

Kuumuuden riivatessa pitää joskus heittäytyä luovaksi: DIY-jääkaappiWP_20140726_015-normal.jpg

Matka takaisin Turkuun sujui mukavasti, vaikka pitikin odotella jonkun aikaa kuskin selviämistä ajokuntoon - odottelu oli luultavasti mukavampaa kun kauhea kiirehtiminen ja vauhkoaminen heti aamusta. Matkalla pysähdyttiin Urjalassa pizzalla, joka oli kaikkien mielestä vielä törkeän hyvääkin ja yksi matkustajista tuli ostaneeksi kaikille yhteiseksi pussillisen irtokarkkeja. Pizzan lisäksi pysädyttiin myös tupakka- ja hengähdystauolle ja käytiin katsastamassa eräs galleria, valitettavasti en muista taiteilijan nimeä. Esillä oli hienoja vanhasta filminauhasta rakennettuja lintuja, joista osa seisoi jaloillaan ja osa oli ripustettu kattoon. Kotiin päästyä tuli mussutettua loppu pizza ja tuijotettua hyvää huonoa tv:tä.

Kaiken kaikkiaan Puntala oli siis ihana, mikä oli sinänsä yllätyksetöntä. Jatkossa voisin koittaa vaikka aloittaa blogin säännöllisemmän päivityksen, nyt kun kesä alkaa olla ohitse ja elämä järjestelmällisempää. Tässä vielä hempeä ja taiteellinen pusukuva!

WP_20140726_024-normal.jpg